Sinä itse tarinahahmona?

Tämä on enemmänkin ajatusleikkitopic kuin mitä vakava keskustelutopic, mutta menköön! Eli: Sopisitko omasta mielestäsi hahmoksi tarinaan, ja jos sopisit/et sopisi, miksi? Millaiseen rooliin sopisit, millainen hahmo olisit, olisitko kenties päähenkilö? Mikä sinussa itsessäsi, tai siis olemuksessasi, on sellaista, että lukija voisi kiinnostua sinusta? Jutustus no jutsu! (Dzutustus no dzutsu!)

Itsessäni on aika paljon kaikenlaista hyvää huumorihahmoainesta: Olen melko ujo ja erittäin varovainen henkilö, ja ylireagoin helposti kaikenlaisista asioista. Minulla on joitain päähänpinttymiä, kuten

a) kaikkien "takaovien" selvittäminen aka jahnaaminen ("Jos tämä suunnitelma menee myttyyn, mitä me sitten tehdään? ...entä jos suunnitelma B:kin menee myttyyn? Ja suunnitelma C? Ja entä jos kesken suunnitelman E päällemme tippuu taivaalta norsu? ...")
b) perfektionismi ("...ei, ei, tämä kirjoitus menee rankkaan oikolukuun, kun huomasin sen ja sen minimaalisen virheen!")
c) "varmana oli mun vika eikä ton toisen"-asenne ("Aijai, sain taekwondotreeneissä harjoitusvastustajani jalasta varpailleni! Se johtui siitä, että MINÄ olin varomaton!")

Lisäksi minulla on tyypillisen hajamielisen professorin piirteitä (hajamielisyys, hömelöys, taitamattomuus käytännön asioissa mutta toisaalta ystävällisyys), mikä tuo kontrastia sille että olenkin nuori nainen enkä vanha papparainen.

Sopisin omasta mielestäni sellaiseksi "lavan keskivaiheilla" olevaksi sivuhenkilöksi (vrt. Team Gait sun muut Narutossa), huumoritarinassa ehkä osaksi päähenkilöryhmää. Soolohahmona en välttämättä toimisi, koska monet hassutuksistani perustuvat siihen, millainen kontrasti minulla on toisiin ihmisiin (reagoin voimakkaammin kuin muut, muut facepalmaavat asenteilleni jne.). Kirkkaana päähenkilönä tuskin toimisin muualla kuin lyhyttarinoissa, minussa on enemmän hassun sivuhenkilön piirteitä!

Työ?

Mulla on niin paljon ristiriitasia luonteenpiirteitä, että en oikein tiedä mihin rooliin minut voisi pistää tarinaan. Toisinaan osaan olla hyvin ujo ja hiljainen, mutta toisinaan vain riehun ja haluan olla huomion keskipisteenä. Moni on kyllä sanonut, että mulla piisaa huumoria, mielikuvitusta ja jutut eivät koskaan lopu.

Jossain oikein humoristisessa tarinassa saattaisin sopia jopa päähenkilöksi, olen nimittäin kova sähläämään ja tupeloimaan joka asiassa (erityisesti ruuanlaitossa) ja teen aina kaiken vaikeimman kautta. Mutta jos tämä epäsosiaalinen luonteenpiirteeni pääsisi valloilleen, voisin olla päähenkilönä myös jossakin angstisessa tarinassa.

Ehkä sitten voisin olla myös sellaisen tarinan päähenkilö, joka vain palloilee ympäriinsä ja ei oikein tiedä missä mennään. Mutta muuten varmaan soveltuisin sivuhenkilöksi, aivan tavalliseksi tallaajaksi tai omituiseksi hiippariksi. Todennäkösesti kykenisin muuntautumaan vaikka mihin. :3

Hmm, lukijoita minussa ehkä viehättäisi just tuo päättömyys, (outo) huumori tai sitten vain jokin... On kyllä itsellä vähän vaikea sanoa.

Minä tarinanhahmona olisi varsin kiintoisa, kun mielialani ja käyttäytymiseni heittelevät niin vahvasti. Välillä olen ujo ja hiljainen, välillä en osaa muuta kuin itkeä maailman kamaluutta ja välillä taas olen aikas nauravainen ja seko ihminen. Yhtenä päivänä viihdyn jonkun kanssa, toisena päivänä saman tyypin kanssa ahdistaa.

Minusta siis ei olisi minkään seikkailutyypin hahmoksi lainkaan, yleensähän sellaiset hahmot kehittyvät eikä heidän tuneensa mene kovin kovaa vuoristorataa.
Siispä, paras rooli olisi minulle ehkä sellainen oikein liioiteltu sivurooli, jossa mielenvaihtelullani saataisiin jotain koomista aikaan. Tai vaihtoehtoisesti sellainen, jossa olisin päähenkilö ja koko tarina keskittyisi mielialojeni vuoristorataan. Eli joko draamaa tai komiikkaa, luulisin.

Hmmm, olen itse ainakin itsestäni huomannut, että minussa tuntuu olevan niin paljon monimuotoisia piirteitä, että siitä tuntuisi riittävän tavaraa jopa useammalle hahmolle. Toki hyvät hahmot ovat moniulotteisia, mutta minusta olisi hauskempaa tehdä "itsestäni" vaikka kolme hahmoa, joista kullakin on joitain eri oikkujani, kuin mitä täyttä self-insertiä. Toki kussakin hahmossa tulisi jonninverran "tyhjiöitä" joihin pitäisi keksiä uutta tavaraa, mutta jotenkin tuntuu että minussa on niin paljon oikkua kerrakseen että niistä saisi vaikka minkälaisen hahmokaartin.

Mistä puheen ollen, käytän todella usein hahmojen pohjana jotain omaa luonteenpiirrettäni. Usein asetan tämän luonteenpiirteen hahmon keskukseen ja "kehystän" sen luonteenpiirrettä tukevilla ominaisuuksilla. Tässä muutama hahmoni, joka on luotu tällä tavalla:

- Harukawa Taniko (Naruto RPC), ensimmäinen Naruto-roolipelihahmoni. Roolipelihahmoissa teen usein paikan ensimmäisestä hahmostani itseäni muistuttavan, jotta sillä olisi helppoa pelata ja jotta voisin keskittää enemmän huomiotani paikan tapojen oppimiseen (poikkeuksiakin tosin on). Taniko muistuttaa suuresti yläasteenaikaista itseäni: ujo, mumisee mieluummin nurkassa kuin menee sanomaan sanat suoraan, pikkiriikkisen kyyninen ja pikkuvanha ja arastelee todella paljon isoja auktoriteetteja.

- Nuti E. Whizzle (WoW-ficcihahmo (nuori maahisvelhotar) ja myös pelihahmo, ensimmäisiä koskaan luomiani kunnon OC:ita). Hah hah, kokoelma hullunkurisimpia piirteitäni turboboostattuna! Nuti on älyttömän naiivi (uskoo ketä hyvänsä, väitti tämä miten älyttömiä asioita hyvänsä ja oli tämä mitä rotua hyvänsä), itsepäinen lupaamiensa asioiden suhteen, huono loihtija käytännössä mutta hyvä laskemaan matemaattisia magian kaavoja, hyvin ystävällinen kenelle tahansa, ja sokerina pohjalla hän tapaa kuljettaa aina repussaan uskomattomia määriä tarpeettomia tavaroita aina herätyskellosta työkalupakkiin (piirre johon itse sorrun todella helposti). Nuti on yksi hauskimmista hahmoista joista olen kirjoittanut!

- Kira Ume (Bleach RPC). Perinyt meikäläiseltä taipumuksen auttaa-auttaa-auttaa-auttaa, suorastaan koomisen järjettömissä mitoissa.

- Honush (WoW-ficcihahmo, ei pelihahmo, draenei). Hyvin kiltti ja viaton nuorimies, perinyt minulta hyväntahtoisuutensa/-uskoisuutensa ("Kyllä tuossakin olennossa varmasti on hyvää vaikka hän tekee julmuuksia") sekä toisinaan esille tulevan voimattomuuden tunteensa ("Taas kävi näin, enkä minä voinut taas tehdä mitään!"). Hirmuisen suloinen kirjoitettava, iso kroppa, iso sydän mutta lapsen mieli!

Jostain syystä meikäläisen pohjalta tehdyillä hahmoilla on usein aisaparinaan joku järkevämpi ja käytännönläheisempi (joskin temperamenttisempi) kaveri, joka on tarttumassa "self-insertiäni" takintauksesta kun tämä alkaa huithelehtimaan liikaa. Dynamiikka toimii!

Sopisin ehkä korkeintaan joksikin kerran tai kaksi esiintyväksi sivuhahmoksi. En koe, että luonteeni olisi tarpeeksi kiinnostava tärkeälle hahmolle.:-I Paitsi jos jotain luonteenpiirrettäni korostaisi tarpeeksi. Olen esimerkiksi äärimmäisen tarkka rutiineistani (nimim. jos kirjoitan matikan yhtälön erilaisessa järjestyksessa kuin yleensä, niin kumitan laskun vaikka se olisikin ollut oikein ja kirjoitan sen uudestaan), mutta sitten minua pidettäisiin vaan huonona kopiona The Big Bang Theoryn Sheldonista, joten no thänks.
Minut on kyllä kerran kirjoitettu sivuhahmoksi yhteen ficciin.

Jos puhuttaisiin sarjakuvista niin tykkäisin hirveästi olla sellainen hemmo, joita jotkut piirtäjät piirtävät aina kuvien taustojen ihmisjoukkoihin. Niinkuin vaikka Fullmetal alchemistissa se kaljupäinen mies. Ja sitten joku yli-innokas fani voisi bongailla minua aina.: D

Hii, ihana topic!
Noniin, aloitetaan luonteestani...

Iloisina päivinä (kuten tänään)
-tyhmä
-optimistinen
-masokisti
-iloinen
-huolimaton
-kova pätemään
-ajatukset ties missä-tyyppiä
-melko tunteellinen

Ja angstipäivinä...
-masentunut
-masokisti
-ilkeä
-itsekäs
-peittää tunteensa
-nauraa nyyhkyleffoille
-erittäin rasittava tyyppi
-tahtoo toisille pahaa

Ajattelin, että minusta saattaisi saada aika mielenkiintoisen päähenkilön, koska mielentilani vaihtelee kuin vuoristorata. Voisin olla pahis, mutta välillä saisin kauheita tunteenpurkamiskohtauksia. Ehkä olisinkin hyvis, joka yöllä muuttuisi pahikseksi...!!!

Sivuhahmona toimisin kait myös. Iloisina päivinä olisin varmaan just team Gai tyyliin sivuhahmona, angstisina päivinä vaan kyhjöttäisin nurkassa ja ilkeilisin ihmisille. Angstipäivinä lukijat luultavasti inhoaisivat minua, iloisina päivinä saattaisin aiheuttaa muutaman naurukohtauksen.

Uskoisin olevani keinottelija, pääpahiksen oikea käsi ( sormet ristissä, tietenkin ! ).

Saatan pahimmillani olla yllättävän itsekäs ja valehteluun taipuva tyyppi, ja hahmoja luodessa luonteenpiirteitä yleensä kärjistetään. Silmieni edessä siintää siis lipeväkielinen ja opportunismiin taipuva nuoleskelija, joka ei kaihda oman etunsa ajamista :---------D
Saattaisin olla valtaan haluava lakeija, katkera pikkusisko tai vakooja, joka tapauksessa hahmo, jonka puolta on vaikea määritellä.
Esimerkkinä vaikkapa Pottereiden Matohäntä ja Kalkaros, sekä Disneyn Robin Hoodin Herra Hiss.

Inhimillisyyttä ja pehmeyttä tuomaan hahmossani olisi kuitenkin minulle ominaista tragikoomisuutta, pelkuruutta ja laiskuutta. Toisin tullessani pientä kevennystä pahan puolen synkkiin suunnitelmiin kaatumalla portaissa tai saamalla selkääni.

Minä hahmona... Aika outo tarina siitä tulisi.

Olen älyttömän ujo. Hermostun, jos minun pitää puhua liian monen ihmisen edessä (15 on liikaa), ja silloin puhenopeuteni nousee (kukaan ei saa selvää), tärisen jaloista ja käsistä ja suurinpiirtein unohdan mitä minun piti sanoa.
En pidä oudoista ihmisistä, vaan minulla kestää n. puoli vuotta tottua ihmisiin ennen kuin voin käyttäytyä lähes "normaalisti" heidän seurassaan. Tämä tarkoittaa heitteleviä ylipirteys ja angstikohtauksia, joita en itsekkään osaa ennustaa.

Liian lähelle tunkevat ihmiset pelottavat ja ärsyttävät samaan aikaan. Tyyliin potkaise avaimenperääni, ja pääsi lentää avaruudessa sekunnin päästä. En pidä kontaktista ihmisiin, jos en tunne heitä tai jos en pidä heistä.


Eli sanoisin, että sarjassa olisin se pääpahis. Kaikkien mielestä tämä julma ja pelottava heppu asuu tuolla pelottavalla vuorella, ja saapuessaan paikalle he huomaavat, että pahis alkaa täristä kun ihmisiä on liikaa, ja on alle 160-senttinen ja aikalailla nuori. Ja sitten se alkaa juosta ympyrää, ja vilkuilee ympärilleen vainoharhaisella tavalla.

Eli täydellinen crack-pahis. Jos ei tämä, niin sitten olisin melko varmasti sivuhahmo, jonka ainut tarkoitus olisi aiheuttaa outoja kohtauksia mulkoilemalla päähenkilöä, joka tulee liian lähelle, eli metrin etäisyydelle.

Minä itse hahmona. Mielenkiintoinen kysymys. Oikeastaan oman hahmoni rooli olisi ehkä enemmän sivusta asioita tarkkailevan henkilön, kuin sankari tai pahis. Olen huomannut, että samaistun enemmän alaisiin, kuin päälliköihin tarinoissa. Siksi olisin ehkä jonkinlainen "harmaan alueen" mies.

En tosiaankaan soveltuisi draamaan. Olisin hyvin vanhoillinen siitä, että teoistaan pitää ottaa vastuu, virheitä ei tule peitellä, ja pitää sanoa asiat niin kuin ne oikeasti ovat. Pilaisin kaikki mahdolliset juonikuviot, ja olisin ilonpilaaja isolla I:llä.

Eli minä olen itse kovin suorapuheinen, enkä pidä siitä, että jotkut ihmiset vain kiertelevät ja kaartelevat totuutta kuin ruttoa, ja peittävät virheensä. Sen takia ihmiset, jotka elävät valheessa ja eivät halua kuulla totuutta, inhoavat minua ja minun kaltaisiani ihmisiä. Aivan.
Aina pitää valita sanansa tarkasti, seisoa niiden takana ja ottaa vastuu teoistaan. Niin minä toimin.

Esimerkiksi, jos tietäisin että joku henkilö, jonka tunnen, teki mielestään väärin, ja peittelee sitä, menisin sanomaan tälle kaikella kunnioituksella ja arvostuksella:
"Olet tehnyt minkä olet katsonut hyväksi, ja kadut sitä nyt. Mutta itsepähän sen valitsit, ja sinun pitää se myös itse kärsiä. No pain, no gain."
Eli sanon tällaisia niille, joita kunnioitan.

Joten.... ei minusta kyllä päähenkilöä saa, se on varma. Kyllä päähenkilön valehdella pitää.
Ja minulla on myös vahvat mielipiteet. Olen saanut kärsiä niistä, mutta en häpeä niitä ollenkaan. Sillä ne ovat ihan totta. Ja juuri tämän asenteen takia tykkään tavastani elää.

Minusta ei tulisi mitään henkilöä tarinaan, se on varma. Oli tarina millainen hyvänsä, olisin loppujen lopuksi se kirjoittaja, joka ei itse osallistu hahmojen seikkailuihin.

Minä tarinassa.. Vaikeeta. Todennäköisesti olisin se, joka yrittää aina löytää aukon muiden suunnitelmissa ja katsoa kaikkea mahdollisemman negatiivisesti, eikä todellakaan pitäisi sitä salaisuutena muilta. Mulle positiivisen repiminen on vaikeeta, kun taas negatiivista löytyy kaikkialta ja kaikista, enkä oikein osaa pitää suutani kiinni, jos jokin häiritsee. Tai no, jos osaan pitää suuni kiinni niin sitten vääntelehdin, irveilen tai jollain muulla tavalla näytän, etten pidä jostain.

En todennäkösesti olis myöskään päähenkilö tai mikään hirveän tärkeä. Ehkä se, jota ne päähenkilöt vihaa ja kenen näsäviisaat kommentit käy kaikkien hermoille. Ellei nyt joku halua ärsyttävää, näsäviisasta, mukamas kaikkitietävää heeboa päähenkilöks tarinalleen, niin joo. Ha.

Pelkään pahoin, että jos olisin tarinahahmo, olisin joku tuollainen Sakuran, Inon tai Tentenin tapainen ihkuttaja (erotuksena, että paljon heitä rumempi). Eikä, nyt mä kuvittelin itteni sinne team Gain harjoituskentälle: "Leeee-saaan, toin sinulle vettäää ~!" x"D

Juups, mutta olisin varmaan yksi niistä "tärkeimmistä sivuhenkilöistä" just team Gain tyyliin.
Pomppisin randomisti sarjassa, kun päähenkilö tarvitsisi apua yms.

Olisin varmaan päivät pitkät jossain puun alla, näyttäen suht koht rauhalliselta, mutta kun käsky kävisi, pomppaisin heti ylös, jotain häsläystä ja silleen. Alkuun ihan hiljaa siinä muiden ryhmäläisten keskellä (olettaen, että kyseessä olisi Naruton kaltainen toimintasarja), mutta kun joku sanoisi jotain kiinnostavaa, alkaisin heti höpöttää kauheasti ja muuta. Hei, voisin olla aika mielenkiintoinen tyyppi >D
Juu, jonkinlainen lohduttaja-Lasse varmaan olisin, kun tuppaan tässäkin elämässä saamaan ympärilleni kaikki mahdolliset ongelmanuoret, jotka taas kertovat juuri minulle yleensä murheitaan, en kyllä tiedä, miksi.. No, tarinassa ne angstiset hahmot sais ainakin mun tukeni, jos yhtään helpottaisi (I don't think so.).
Ja vähän älyä vaativia hommia voisin hoitaa, tai ainakin kirjaoppia vaativia.
Btw, jos olisin Naruton henkilö, olisin melko varmasti erikoistunut harhatekniikkoihin. Mitä, ei tartte liikkua niin paljon kuin ninjutsussa ja taijutsussa xD
Ja kuntoni olisi huono, kuten nykyäänkin, joku, joka jaksaisi, joutuisi pitkilllä matkoilla kantamaan reppuselässä... Joo ei, mä vaan fantasioin taas >3.
Mutta mulla olisi varmasti reput ja laukut aina täynnä kamaa, ja painaisi hirveästi! Se on varmaa, ja jos se olisi toimintasarja, selkäni olisi niin vahva, että voisin kantaa mitä tahansa! *pahiznaurua* No ei vaiskaan, mutta hitaassa tahdissa voisin tyyppejä kantaa reppuselässä, se on duunini välituntisinkin ...

Kuitenkin, olisin hyvin, hyvin sekava hahmonen.

Minä tarinanhahmona, ihana ajatus!!! Seitsämänvuotiaasta kolmetoistavuotiaaseen unelma-ammattini oli maailmankuulu näyttelijätär xDD Ei sillä että olisin kovin itserakas (tarpeeksi kuitenkin), mutta niin kauan kuin muistan minusta on sosiaalisissa piireissä tuntunut että jään muiden varjoon. Minusta on myös tuntunut aina, että ihmiset, jotka olen joskus tuntenut jonkin aikaa, unohtavat minut kun emme enää näe (oletettavasti) koskaan. Tämän takia aloin ajatella että haluan että kaikki huomaavat minut, vaikka toisinaan toivon että olisin näkymätön möykky nurkassa jota kukaan ei näe saati kaipaa.

Vaikka minua voi ehkä huomiohuoraksikin sanoa, en katsoisi olevani kovin hyvä päähenkilö. En ensinnäkään ole sellaista "johtajatyyppiä" niin kuin useiden sarjojen sankarit. Tarinan tulisi ehdottomasti oltava draamaa. Mä rakastan draamaa. En voi elää ilman sitä xD Oikeassakaan elämässä. Elämä tuntuu hirveän tylsältä, jos omassa elämässäni/tuttavapiirissä ei tapahdu edes vähän jännittävää. Ylä-asteen aikana sitä draamaa onkin riittänyt, heh. Ei sillä että toivoisin että itselleni/kavereilleni/perheelleni tapahtuu mitään. En todellakaan toivo. Jos mitään draamaa ei ole, alan ajatella pienessä päässäni että mitä tapahtuisi jos elämässäni jotain mullistavaa tapahtuisi tapahtuisi. Ja koska rakastan yliluonnollisia juttuja, parasta olisi jos olisin tarinassa, joka on suurta draamaa ja kauhua, maustettuna hyvällä tilannekomiikalla.

Solvetuisin omasta mielestäni parhaiten päähenkilöporukkaan, mutten kuitenkaan sankariksi. Hauskan ja dramaattisen (ehkä vähän ärsyttävänkin) hahmon minusta saisi suuri empaattisuuteni. Siis ihan oikeasti, vaikkei minulle olisikaan tapahtunut mitään pahaa, ja ystävälleni olisi jotain todella pahaa, saatan reagoida siihen paljon, siis todella paljon voimakkaammin ja herkemmin kuin ystäväni. Esimerkiksi viimevuonna itkin silmät päästäni minulla ja parhaalla ystävälläni oli pikkuriikkinen riita. Kerran myös itkin vuolaasti kun en ollut halannut häntä koko päivän aikana... xD Näin jälkeenpäin nuo jutut kuulostavat hauskoilta. Noiden tapaisista pikkujutuista voisi saada hauskaa komiikkaa tarinaan, ja vakavammista jutuista sitten hirmuista draamaa. Olkapäänä saattaisin toimia myös, minulle tullaan melko usein kertomaan murheista sun muista.

Myös suunnaton hellyydenkipeyteni ja tarpeeni olla rakastettu voisivat olla hyviä piirteitä draamanluomiseen. Pohdin usein ovatko tuntemukseni oikein vai väärin. Minulle tulee myös todella helposti huono omatunto. Itse olisin sitä mieltä, että draamanaiheittajan rooli olisi minulle se omin. Voisin olla esimerkiksi pahikseen rakastunut hyvis, joka on kahden vaiheilla siitä ovatko nämä romanttiset tunteet oikein. hehee olen oikea draamanrakastaja lD

E: miten musta tuntuu et selitin tosi epäselvästi? xDD

Vai että tarinan hahmona? Ainakaan päähenkilöksi minusta ei olisi, ei tosiaankaan. Melko varmasti päätyisin vähän väliä päähenkilön porukoissa pomppivaksi sivuhahmoksi, joka kuitenkin kiertelisi omia polkujaan, vähän Inuyashan Kougan tai Sonicin Knucklesin kaltainen. Rakastan yksinoloa, ja koulun jälkeen olenkin yleensä yksikseni, mutta en minä kuitenkaan seuraa kavahda. En kuitenkaan pidä suurista ihmismassoista, ja se on yksi syy, miksi en pidä kaupungeista. Jos ympärillä on liikaa ihmisiä, tunnen oloni ahdistuneeksi, ja haluan siirtyä johonkin sivuun. Myös suuren ihmismäärän edessä puhuminen on lähes mahdottomuus (esim. 10 tyyppiä), puhe takkuaa kahta kauheammin, ja unohdan mitä pitäisi sanoa. Yksi syy tälle saattaa olla änkytysvikani.
Olen kuitenkin monien mielestä johtajatyyppiä. Esim. Coneissa, koulussa sun muualla tuttavapiirini seuraa minua, eikä toisinpäin. Jotenkin päädyn kulkemaan porukan ensimmäisenä, hoitamaan puhumiset pois alta yms, vaikka en siitä erityisemmin pidä.

Toinen mahdollisuus olisi hahmo, jota piirtäjä rakastaisi, kaikki muut vihaisivat. Sellainen liian cool, wanabe-mahtava tyyppi, joka ei välittäisi mistään tai kenestäkään.