Deus ex machinat ja Chekhovin pistoolit

Ja pientä suomennettua quotea wikipediasta:

Enkku-Wikipedia originaalina ja Nutin kääntämänä kirjoitti:A deus ex machina (Latin for "god out of the machine") is a plot device whereby a seemingly inextricable problem is suddenly and abruptly solved with the contrived and unexpected intervention of some new character, ability, or object.
---
Deus ex machina (lat. 'jumala koneesta') on juonen väline, jolla ratkaistaan äkillisesti ja epäuskottavasti jokin näennäisesti vaikea tai mahdoton ongelma. Tähän käytetään väkisin tehtyä ja odottamatonta uutta hahmoa, kykyä tai esinettä.

Enkku-Wikipedia originaalina ja Nutin kääntämänä kirjoitti:Chekhov's gun is the literary technique whereby an element is introduced early in the story, but its significance does not become clear until later on. For example, a character may find a mysterious object that eventually becomes crucial to the plot, but at the time the object is found it does not seem to be important.
---
Chekhovin pistooli on kirjallisuustermi, joka kuvastaa jotain tarinan elementtiä joka esitetään tarinan alussa mutta jonka merkitys ei selkiydy ennen kuin vasta myöhemmin. Esimerkiksi hahmo voi löytää mystisen esineen, joka muuttuu tärkeäksi juonen kannalta mutta ei vaikuta löytöhetkellä tärkeältä.

Nau tu te bisnes.

itse olen herännyt tähän asiaan vasta jokunen aika sitten (vuosi pari), vaikka aivojen takalohko onkin jo ennen sitä nakutellut yllättävästi jostain taiotuista taikatakataskukyvyistä tai hämmästellyt, miten jossain toisessa tarinassa on nerokkaasti valjastettu jokin jo tunnettu elementti. Ilmiselvästi Deus ex machinat kertovat siitä, ettei kirjailija ole vaivautunut miettimään huttuaan alusta loppuun, kun taas Chekhovin pistoolit (erityisesti yllättävät mutta uskottavat sellaiset) kertovat päinvastaisesta.

Olen joissain pitkään jatkuneissa mangasarjoissa, kuten uusimmissa Naruto-luvuissa, havainnut joitain Deus ex machinoita. Esimerkkeinä tästä ovat mm. myöhäisessä Bleachissa esitelty Ichigon Teh Iso Paha Hyökkäys (jonka nimeä en paljasta tässä ) sekä se treenipaikka, jossa sitä harjoiteltiin. Hatusta revittyjä temppuja, höh. Kishimoto Naruto-mangassa on taas onnistunut paremmin kierrättämään tarinansa vanhoja elementtejä, vaikka esimerkiksi Kabushimarun käyttämän tiedätte-minkä-jutsun uusi purkutapa laittaa miettimään että olikohan Kishi miettinyt kaikkea alusta loppuun asti. Tosin, mitä pidempi tarina on ja mitä tiiviimmässä tahdissa sitä on pakko tehdä, sitä suuremmaksi kasvaa vaara Deus ex machinoista kun huomataankin että hahmo on saatettu jossain umpikujaan, joten sikäli armahtakaamme mangakoja.

Ilahduttavista Chekhovin pistooleista taas voisin mainita Hiro Mashiman Fairy Tailin, jossa viljaillaan hyvän matkaa tulevista tapahtumista mystisten hahmojen ja muiden tällaisten avulla.

Työ?

Ah, eräs syy, miksi vihaan Bleachia. Mitään ei selitetä järkevästi ja Ichigo vaan repii ne huippu tekniikkansa ties mistä.
Narutossa ei tuollaista ole mielestäni ilmennyt... Okei, no ehkä tuossa Kabun jutussa. Nyt vasta huomaa, miten hyvin Kishi on tarinansa suunnitellut. Pienetkin alkukirjojen yksityiskohdat ovat päässeet suurempaan valoon, ja kaikista on hyödytty jotenkin. Esimerkiksi, Zabuzan ja Hakun tapaus ei ollut vain turha offi juonen kannalta, saihan esim Suigetsu miekan. Cx (Joo huono esimerkki)

Hmm... Esimerkiksi Taru Sormusten herrasta. Bilbo löysi sormuksen, joka paljastui myöhemmin koko maailman mahtavimmaksi esineeksi. Tuota voisi sanoa Chekhovin pistooliksi. Ja ja ja... Hoo, Full metal alchemistissa! Kuka olisi uskonut, että ne kaikki pikku kahakat (esim se ekan kirjan patriarkka/Rose-juttu) olikin osa maailman tuhoamiseen liittyvää suunnitelmaa?

Deus ex machinaa taas... Hmm... No Bleach on ainoa jonka tällä hetkellä keksin. On niitä varmasti monia muitakin.

Itselleni ( ja aika varmasti monelle muullekin ) ärsyttävin esimerkki Deus ex machinasta on elokuvista, ja miksei kirjoitakin tuttu " kappas, se olikin vain unta " -loppuratkaisu.

Se on ensinnäkin erittäin kulutettu, ja mikä pahempaa, laiskan leiman otsaan lyövä lopetuskeino. Oli juoni sitten miten hyvin rakennettu, henkilöhahmot miten hyviä tahansa, tarinan päättäminen noin vain antaa sellaisen kuvan, ettei suunnitteluun ole jaksettu nähdä vaivaa. Kaikki henkilöiden tekemä ja kokema tuntuu merkityksettömältä, niin saavutukset kuin menetyksetkin, ja mieleen hiipii ajatus siitä, että tarina on ollut vain ajanhukkaa.

Itsekin vihaan niitä "Oho se olikin unta" -loppuratkaisuja. Myös hyvin tönköt lopetukset johonkin ficciin/tarinaan ärsyttävät: "Loput voitte päätellä itse" tjv

Toki välillä esim. elokuvan loppuratkaisu joka jää hämäräksi, on toimiva. Parhaimmillaan ne herättävät paljon mietteitä ja tunteita. Toisaalta pahimmillaan se aiheuttaa ärsyyntyneisyyttä, varsinkin jos loppu tulee äkisti ja yllättäen.

Mutta hattua on nostettava monille kirjailijoille, kuten J.K.Rowlingille, jotka pystyvät kirjoissaan punomaan juonen langat sellaisiksi, että niillä loppujen lopuksi on yhteys toisiinsa.

Mun mielestä "oh it's just a dream!"-loppuratkaisut ei aina ole huono asia, jos kortit pelaa oikein. Mutta vihaan sitä tunnetta sen jälkeen. Ajatelkaapa vaikka sitä, jos Naruto loppuisi niin, ja Naruto olisikin joku tavis teinipoika. Kamalaa.

Noniin... Itse nostaisin nyt riisihattua Masashi Kishimotolle, sillä herra on onnistuntut erittäin hyvin punomaan juonen yhteen. Joku Tazuna ja Inarikaan ei ollut turhia! Mietityttää vaan, että onko Kishi suunnitellut näin alunperin vai vasta jälkeenpäin. Uskon, että jälkeenpäin.
Anteeks meni offiks.

munchlax kirjoitti:Itselleni ( ja aika varmasti monelle muullekin ) ärsyttävin esimerkki Deus ex machinasta on elokuvista, ja miksei kirjoitakin tuttu " kappas, se olikin vain unta " -loppuratkaisu.

Tämätämätämä. Erityisesti tämä ärsyttää ficeissä, joissa kuvaillaan toisen hahmon kuolemaa ja ollan ihan angstangst ja sitten herätään ja huomataan kaiken olevan kunnossa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun koko juttu on yksi suuri klisee.

Deux ex machinat osaavat joo olla ärsyttäviä ja ficcisarjaa kirjoittaessa on valitettavan helppoa ajautua käyttämään niitä. Mielestäni olisi aina suositeltavaa miettiä juonta vähän pidemmälle ennen kuin alkaa sitä ficciänsä kirjoittamaan ja ensimmäisiä lukuja julkaisemaan. Vaikka alkuasetelma olisi kuinka hyvä ja kekseliäs, saattaa piankin tulla se hetki, jolloin tajuaa saattaneensa koko juonen täydelliseen umpikujaan ja lopulta päätyy vetämään hatusta ties minkälaisia superiskuja ja hahmoja.

Chekhovin pistooleita rakastan, elleivät ne ole aivan liian selviä tai alleviivattuja. Tai siis, pakostakin pännii kun päähenkilö saa isoisältänsä perinnöksi *~mystisen avaimen~* ja tarinan lopussa sillä saadaan avattua se *~mystinen ovi~* ja päivä on pelastutettu OHO ENPÄ OLISI OSANNUT ARVATA.