Pari Naruto-ficin alkua

Päätin seurata Nutin esimerkkiä ja laittaa parin Naruto-oneshottini alut esille.

--

Tämä ensimmäinen on toistaiseksi nimetön Minato&Kushina-ficci, jonka oli tarkoitus valmistua halloweeniksi, mutta se sitten vähän venyi. Yritin kuvailla vähän enemmän kuin yleensä, mutta menemättä silti liiallisuuksiin. Yritin myös kirjoittaa jonkin sortin "romantiikkaa" (tässä ei ole eikä tule olemaan seksiä), mikä ei ole kovinkaan yleinen genre minun teksteissäni. Olen jo pitkään halunnut kokeilla jotain erilaista, ja haluaisin tietää, miten onnistuin. Palaute on siis tervetullutta!


Viimeinen asia, jonka Namikaze Minato olisi kotiovensa takaa odottanut paljastuvan, oli se kirkkaanoranssi olento, joka hymyili hänelle viekkaasti häijyt silmät loimuten. Säikähtänyt henkäys karkasi jouninin huulilta, kun tämä astui muutaman hätäisen askeleen taaksepäin takaisin kerrostalon autiolle käytävälle. Mies painautui ulko-oveaan vastapäätä ollutta seinää vasten ja huokaisi syvään tajuttuaan, että olento ei ollut edes elossa.

Kurpitsa. Minato kurtisti kulmiaan tajutessaan, että se ensisilmäyksellä vaarallisen näköinen möykky olikin vain harmiton kurpitsa, jolle joku oli kaivertanut kasvot. Mitä ihmettä se mauton pila teki keskellä hänen eteistään? Kuka oli käynyt hänen asunnossaan ja milloin – ja ennen kaikkea, mikä sen typerännäköisen kasviksen tarkoitus edes oli?

Minaton sormet tavoittelivat kunaipakettia vaistonvaraisesti. Oli mahdollista, että kurpitsan asettanut ryökäle oli vieläkin hänen asunnossaan. Möykyn sisällä ollut kynttilä ei ilmiselvästi ollut ehtinyt palaa vielä montaakaan minuuttia, joten roisto saattoi ihan hyvin vielä olla sisällä.

Vaaleahiuksisen ei tarvinnut olla kauan varuillaan: olohuoneesta kuulunut tuttu, hervoton hihitys paljasti, että Uzumaki Kushina oli tavalla tai toisella osallinen kaiverretun kurpitsan arvoitukseen. Minato tuhahti turhautuneesti ja pyöritteli silmiään (hän ei pitänyt siitä, että häntä säikyteltiin) ja asteli takaisin sisälle asuntoonsa.

Samaan aikaan Kushina oli jo tullut eteiseen. Minato ei yksinkertaisesti voinut olla naiselle vihainen: Kushinan leveä hymy sai hänenkin suupielensä nykimään. Blondi vilautti kuuluisaa virnettään (josta oli tullut hänen ja Kushinan yhteinen sisäpiirivitsi) ja käveli naisen ohitse olohuoneeseen, jonka tummansiniselle sohvalle rojahti.

”En antanut asuntoni avaimia sinulle siksi, että voisit säikytellä minua”, mies totesi katsoessaan, kuinka Kushina istahti hänen viereensä. ”Mikä ihme tuo kurpitsa on olevinaan?”

”Etkö pidä siitä?” punapää naurahti vilkaistessaan kurpitsaa, joka loisti eteisessä varsin iloisen näköisenä.

”Mikä se on?”

”Te konohalaiset ette tiedä mistään mitään”, Kushina totesi irrottaessaan hiuksensa löysältä poninhännältä, jolla ne yleensä olivat. ”Herra Halloween totta kai!”

”Herra Halloween?” Minato toisti ihmeissään, vaikka oli lähes varma siitä, että kyseessä oli jokin niistä Vesipyörteen kylän omista omituisista traditioista, joita Kushina suorastaan rakasti esitellä ja sitten todeta, että konohalaiset eivät joko tienneet tai ymmärtäneet mistään mitään.

Minatolla oli pieni aavistus siitä, että kurpitsa saattoi liittyä jotenkin siihen tapaukseen, kun Kushina oli eräänä keväisenä aamuna ilmestynyt hänen ovensa taakse pisamanaamaiseksi noita-akaksi pukeutuneena musta kissa sylissään… Oli ihailtavaa, kuinka Vesipyörteestä kotoisin olleet jaksoivat pitää perinteitään yllä, mutta Minatosta olisi ollut hauskempaa, jos hän olisi ymmärtänyt, miksi nämä tekivät niin. Kushina kuitenkin halusi pitää mysteerit mysteereinä.

”Karkki vai kepponen?”

”Hmh?”

”Lapset kiertelevät ovelta ovelle ja kerjäävät karkkeja”, Kushinan kasvoilla oli havaittavissa pienoinen kaipuu. Naisen tummansinisten silmien katse kääntyi tämän käsistä Minatoon. ”Jos he eivät saa haluamaansa, he tekevät kepposen.”

”Ah… Aivan”, Minato nyökkäsi hitaasti. Jotain, jota sen kylän lapsilta saattoi odottaakin… Vanhat kunnon akatemia-ajat palasivat miehen mieleen.

Ennen kuin hän ehti esittää jatkokysymyksen, hän tunsi Kushinan lämpimät huulet poskeaan vasten. Ja yhtäkkiä Minato ei pystynyt sanomaan yhtään mitään. Pieni hymy muuttui pikkuhiljaa leveäksi virneeksi, kun mies kääntyi katsomaan takaisin omalle mukavuusvyöhykkeelleen palannutta Kushinaa, jonka poskia koristi hento puna.

”Älä virnuile”, Kushina yritti näyttää paheksuvalta, mutta ei pystynyt ja alkoi nauraa heti lauseensa jälkeen.

”En voi sille mitään”, Minato mutisi nojautuessaan Kushinaa kohti. Hänen suudelmansa oli tarkoitus osua suoraan Kushinan huulille, mutta nainen käänsi päätään niin, että vaaleahiuksinen joutui tyytymään tämän suupieliin.

Sitä oli jatkunut jo muutaman kuukauden – ujoja kosketuksia, pieniä suukkoja, käsi kädessä istumista. Molemmat olivat kiireisiä, eivätkä he oikein vielä olleet päässeet ”syvemmälle” tasolle suhteessaan. Ei sillä, että asialla olisi ollut jokin kiire: kyllä Minatolla oli aikaa odottaa.

Hän vain halusi antaa Kushinalle enemmän. Osoittaa todelliset tunteensa naista kohtaan teoilla – niin, tehdä jotain! Punapää ei torjunut häntä, ei suoranaisesti kieltänyt häntä minkään asian suhteen, mutta salakavalasti kuitenkin esti häntä tekemästä mitään liian radikaalia.

Minato nosti kätensä Kushinan toiselle poskelle ja lempeästi pakotti tämän kohtaamaan hänen suudelmansa. Naisen punaisilla huulilla oli jokin ihana maku, joka ei päästänyt Minatoa otteestaan. Pehmeät huulet tuntuivat täydellisiltä hänen omiaan vasten – ihan niin kuin ne olisi tehty vastaamaan toisiaan.

--

Tämä alku numero kaksi on sitten erittäin tyypillistä tekstiä minulle. Aika kevyttä ja humoristista, joka ei vaadi kovinkaan syvää keskittymistä. Tällaisen tekstin kirjoittaminen onnistuu multa lähes aina ja on tosi hauskaa. Syy sille, miksi halusin laittaa tämän tänne esille, on Kiban ja Naruton käyttäytyminen. Ystävykset ovat pikkuisen humalassa ja haluaisin tietää, olenko osannut tehdä herrojen käytöksestä edes jollain tavalla uskottavan. Hirveän sössöttävää puhetta en halunnut kirjoittaa, koska eivät he niin kännissä ole, mutta vähän... huppelissa. Silti ymmärrettävässä huppelissa. Jonkin verran aivokapasiteettia on vielä tallella. Mutta siis, palautetta saa antaa muustakin kuin nuorten miesten käyttäytymisestä.


”Naruto”, Kiba sanoi yhtäkkiä, rikkoen minuutteja kestäneen hiljaisuuden, jonka häviö kädenväännössä oli saanut aikaan. Miksi Inuzuka oli edes haastanut ah, niin voimakkaan Uzumaki Naruton niin lapselliseen kisailuun kanssaan? ”Muutamalla” kulauksella sakea oli eittämättä vahva vaikutus 19-vuotiaan, ninjatoimeksiannon väsyttämän nuoren miehen aivoihin.

”Mjoo?” blondin aivotoiminnan käynnistyminen vei hetken aikaa. Naruto nosti päänsä pöydästä ja haukotteli katsoessaan vastapuolella istunutta Kibaa kysyvästi. ”Mitä?”

”Mulla ei ole isää”, ruskeahiuksinen totesi ja nosti mukinsa huulilleen, mutta laski sen takaisin alas tajuttuaan, että se oli tyhjä – tyhjentynyt jo aikoja sitten. Tyhjä oli myös Kiban lompakko, joten nuori mies joutui kestämään pientä ”janontunnettaan”.

”Sulla ei ole isää?” Naruto toisti hitaasti ja kohotti toista kulmaansa.

”Ei”, Kiba nyökytteli. ”Ei ole, ei.”

”Ahaa”, myös blondi nyökkäsi. Vaaleahiuksinen näytti mietteliäältä, mutta tämän ilme kirkastui nopeasti – ihan kuin tämä olisi saanut jonkinlaisen älynväläyksen. ”Entä sun sisko? Onko sillä isä?”

”Hanalla?” Kiba oli tarttumassa lasiinsa jälleen, mutta veti kätensä pois sen luota varsin pettyneen näköisenä. ”Ei tietenkään ole!”

”No mistä te sitten ootte tulleet?” Naruto alkoi näyttää siltä, että ajattelutyö kävi jo liian raskaaksi. ”Ei kai teidän äiti nyt sentään itseään-”

”Ei tietenkään, pöljä!” horjuva Kiba nousi tuoliltaan kurottautuakseen huitaisemaan Narutoa kevyesti, mutta lyönti meni reilusti ohi.

”Hei!” Naruto ärähti, mutta ei vaivautunut nostamaan Kiban eleestä sen suurempaa meteliä.

”Sä et nyt ihan ymmärtäny tätä juttuu”, Inuzuka huokaisi syvään ja nosti kätensä kasvoilleen. ”Siis kyllä siinä… hommassa… oli mies mukana.”

”No onhan teillä sitten-”

”Ei!” ruskeahiuksinen korotti ääntään hieman. ”Se teki vain… sen likaisen työn. Se vaan… vähän niin kuin pani meidät… siis laittoi meidät alulle.”

Naruto rypisti otsaansa. ”Siis oliko se… se sama mies molemmilla kerroilla?”

”Kai se oli…” Kiba kohautti olkiaan. ”Mistä minä tiedän?! Ei me kuule puhuta sellaisista asioista kotona!”

”Sä et siis tiedä, kuka se oli?”

”No en tietenkään!” Kiba löi itseään naamaan. ”Siksihän mä sanoin, että mulla ei ole isää!”

”Ei tarvi kiihtyä”, Naruto mutisi nyrpeästi. ”Mistä minä olisin voinut teidän perhejutuista tietää? Sun äiti on muutenkin niin pelottava…”

Kiba vilkaisi Narutoa loukkaantuneesti, vaikka joutuikin mielessään myöntämään, että tämä oli oikeassa – ainakin osittain.

”Sama asia kuin mä kysyisin sulta, ketkä sun vanhempas on”, Kiba murahti katsoessaan, kuinka kapakan tarjoilija herätteli nurkkapöydässä jo jonkin aikaa torkkunutta vanhempaa miestä. ”Et säkään osais vastata.”

”Osaanpas!” Naruto huudahti niin kovaa, että sammunut mieskin säpsähti pystyyn. ”Mä tiedän, ketkä mun vanhemmat on.”

”Tiedät vai?” Kiba katsoi ystäväänsä ihmeissään. ”Mutta sähän oot orpo – miten sä voisit tietää?”

”Kyllä mä nyt omat vanhempani tiedän”, Naruto toisti vakavana.

”No keitä ne mahdollisesti ovat?”

”Tuota…” Naruto vilkuili ympärilleen. Asiakkaita oli vain kourallinen, ja jokainen oli enemmän ja vähemmän omissa maailmoissaan.

”Niin…?”

”Naruto kumartui lähemmäs Kibaa ja madalsi äänensä kuiskaukseksi: ”Mun isä on… neljäs hokage.”

”Tä?!”

Mä tykkäsin molemmista aluista kovasti.

Toi ensimmäinen oli semmonen ihanan kepeä tunnelmainen ja pikkuromanttinen, mitä on mukava lukea. Ja ainakin kun itse luen tuollaista, alan haaveilla tperä ilme naamallani. Mutta erittäin kivaa luettavaa.

Ja sitten tuo toinen... Huvittavaa lueskella kun ihmiset juttelee kännissä, sillon jutuissa ei ole päätä eikä häntää ja ne naurattaa. En osaa sanoa, kumpi oli parempi, koska tykkäsin molemmista, ja tykkään lukea kummankin sorttista tekstiä :3

Kiitos, kun vaivaudut lukemaan - ja kiva, että tykkäsit! Mukava, että pidit myös siitä ensimmäisestä, koska en ole tottunut kirjoittamaan sellaista tekstiä ja uhrasin siihen paljon aikaa ja vaivaa... Hienoa, että kelpasi.

Lukaisinpa nuo ja alanpa höpäjätä niistä.

Elikkäs, ficci ykkönen. Hauska juhlapyhien (Halloween ja pääsiäinen) solutus Kushinan ja hänen kylänsä traditioiden myötä Tosin vähän sitä kummastelee että mitä kummaa alun perin kristilliset juhlat tekevät ninjamaailmassa. Pikkufiba... Hyvää työtä, etenkin Minaton kauhistelut pelottavasta oranssista kasviksesta olivat mainioita! Jotenkin tämä kuitenkin vaikuttaa vähän kesken jääneeltä tuosta lopusta, mutta keskeneräinenhän tämä on, eikö?

Kakkosficci oli enemmän minun makuuni. Hyvä johdanto Kiban isästä Naruton isään, mainiosti toteutettu! Vaikka itse sivuston ylläpitäjänä olen vaatinut palautteisiin sekä hyviä että huonoja puolia, en vain löydä tästä toisesta mitään mutistavaa Hienoa, tuohan sopisi jo tuollaisenaan jonkinlaiseksi ficiksi, sen verran ehyt on!

Kiitos Nutillekin siitä, että vaivauduit lukemaan. Kyseessähän tosiaan oli pelkästään molempien ficcien alut.

Halloweenhan (tai pääsiäinen ) eivät kyllä todellakaan ole ninjamaisimpia juhlia, mutta halusin tuoda sellaista erikoisuutta tarinaan. Ja ficci numero ykkösenhän piti tosiaan olla halloweenficci, joten ajattelin, että Vesipyörteen kylällä voisi olla jotain omia erikoisia perinteitä. Ja päätin sitten tuoda sen Halloweenin tuota kautta esille.

Kiva kuulla, että pidit kakkosesta. Siihen tulee vielä paljon lisää.

Kiitti vielä!