Kysy ja vastaa - Taustatutkimustopic

Joskus ficcejä varten kaipaa taustatietoja, joita voisi löytää ihan vain toisia ihmisiä jututtamalla. Tässä siis topic, jossa voit kysyä toisilta käyttäjiltä jotain asioita, jotka painavat mieltäsi ja joita sinun pitäisi käsitellä ficissäsi. Ydinfyysikkoja eivät kaikki täällä ole, mutta täällä on varmasti tyttöjä ja poikia, lemmikittömiä ja lemmikinomistajia, ydinperheessä eläviä ja uusperheläisiä, nuorempia ja vanhempia, ammattikoululaisia ja lukiolaisia. Kenties joku foorumilainen osaa vastata mieltäsi vaivaavaan kysymykseen! (...tietenkin saman voisi korvata yksinkertaisesti vaikka juttelemalla koiranomistajakaverille, mutta jotain yhteisöllisyyttä tänne )

Esimerkkejä tänne sopivista kysymyksistä:
Millaista on omistaa kissa?
Miten MIES reagoi, jos NAINEN yrittää puolustaa häntä esimerkiksi satikutin saamiselta? (Karkeastihan perinteisesti se on niin, että mies puolustaa naista.)
Millaista on elää perheessä, jossa vanhemmat ovat eronneet?
Millaista on opiskella lukiossa?
Miltä tuntuu ihastua päätä pahkaa johonkuhun?

Tämä topic EI toimi periaatteella "vastaa edelliseen kysymykseen - esitä oma kysymys", vaan voit esittää uuden kysymyksen vaikket osaisi vastata vanhaan, tai voit vastata vanhaan kysymykseen vaikkei sinulla olisi uutta kysymystä

Esitän ensimmäisen kysymyksen:

Miten etenee tavallisen koiranomistajan päivä?

***

E: Laitanpa vielä pienet keltaiset sivut kunkin foorumilaisen tietotaidoista, kerro omistasi niin lisään listaan! Listassa on lähinnä koulutusaloja ja harrastuksia, perhesuhteista ja sellaisista ei höpäjätä.


TEH KELTAISET SIVUT (vihje: sopivasta osa-alueesta löytääksesi paina pohjaan ctrl + f ja kirjoita avautuvaan kenttään ao. osa-alueen nimi, esim. "taekwondo" )

Ainoboy: Koripalloa (6,5 vuotta, joista yksi vuosi loukkaantuneena), satunnaista näyttelemistä, ja olen ollut bändissä laulamassa. Hallutsen ranskan alkeet. Olen isosisko neljälle pikkuvekaralle, ja on mulla koirakin (suomenpystykorva). Tietoa löytyy poissaolo-epilepsiasta (pikkusisko sairasti), getogeenisestä ruokavaliosta (kys. pikkusisko oli tällä ruokavaliolla 2v) ja koripallosta (pelikuvioista virhemerkintöihin). Ja varmasti jostain muustakin, joka ei nyt tule mieleen. Yleissisvistys on aika hyvä ja nippelitieto hallussa.

Bai-Ju-Li: Eli: Olen perheestä, jossa isä ja äiti ovat eronneet. Minulla on ilkeä äitipuoli, n. 2 metrinen velipuoli, isoveli ja kaksoissisko sekä 7 kissaa. Tiedän paljon Kiinan kommunistisuuden vaiheista, Dalai Lamasta, Kiinalaisesta oopperasta, Samuraista, Geishoista, japanilaisista miekoista..... Opiskelen Japania lukion kurssilla ja Kiinaakin haluaisin opetella. En kuitenkaan osaa niin hyvin Japania kuin haluaisin todellisuudessa, että pitäisi varmaan lähteä sinne. Tiedän paljon myös 1920-30-luvun Amerikasta ja monista lama-ajan pankkiryöstäjistä, kuten John Dillingeristä, Machine gun Kellystä, Bonnie & Klydestä sekä J. Edgar Hooverista ja tämän FBI:stä.

BrainDead: Opiskelen lukiossa tällä hetkellä. Kokemusta seuraavista harrastuksista: ratsastus (8 vuotta), partio (6 vuotta), voimistelu/tanssi (3 vuotta + nykyään itsenäisesti), pianon soitto (2 vuotta, nykyään itsenäisesti), laskettelu, valokuvaus ja taekwondo (aloitin vasta). Lisäksi koiria olen harrastanut melkein 6 vuoden ajan, mutta en käy näyttelyissä, tokossa, agissa tai vastaavassa, joten omakohtaista kokemusta niistä ei juurikaan ole. Englannin ja ruotsin lisäksi multa sujuu saksa, hallitsen myös espanjan alkeet. Olen ollut myös bändissä rumpalina.

Genma: Tietoa seuraavista: Historia (etenkin Euroopan, mutta muidenkin mantereiden tärkeät kohdat on hallussa), urheilu (hyvin laaja tietous olympialajeista), epilepsia (Sairastaa kyseistä sairautta), sotilasarvot (sitä se historianharrastus teettää), aseet (lisää sotahistorian sivutuotteita)

Horaaneko: Minulta voi kysyä ihan mitä vain taiteesta, olen kävelevä tietokirja, ja opiskelen kuvallisella linjalla kolmatta vuotta, eli perehtynyt taidealaan. (: (taidehistoria, eri taidealat ja tekniikat). Ja sama Japanista, olen ollut siellä vaihto-oppilaana. Harrastukset: agility (5 vuotta), ratsastus (10 vuotta, välillä taukoja), karate (n. 2 vuotta), miekkailu (5 vuotta), akustinen kitara (silloin tällöin), japanin kieli (4 vuotta), valokuvaus (3 vuotta). Tiedän lisäksi seuraavista aiheista: autot (oikeesti xD), paniikkihäiriö, syömishäiriö, hamsterit, psykiatrilla/psykologilla käynti, masennus, ahtaanpaikankammo, sopeutumiskammo, skitsofrenia (ei, en sairasta viimeistä. XDD On vaan tullut selvitettyä siitä kaikenlaista! >8D)

Jatt-An: Pianon soittoa n. 7 vuotta, kitaraa myös jonkin verran ja kuorolaulua 10 vuotta, siis soittamiseen ja laulamiseen liittyviin juttuihin saattaisi hyvinkin löytyä vastauksia. Lisäksi lähipiiristä löytyy iso joukko sairaankuljettajia ja hätäkeskuksen (/hätäkeskuslaitoksen) työntekijöitä, joten niitäkin juttuja on helppo udella.

Munchlax: Munchie on erikoistunut seuraaviin: Keikkailu, niin H-hetken jysäykset kuin jonotuksetkin on koettu; aynnynnäinen sydänvika ja sen tuomat, ei joskaan suuren suuret, rajoitteet; teatteri, sekä estradilla oleminen että taustamiehenä, maskeeraajana ja lavastajana toimiminen; matkustelu, olen liikkunut paljon Virossa ja Venäjällä, mutta myös muita Euroopan maita, kuten Unkari ja Kreikka on tullut nähtyä. Osaan siis kertoa itse matkustamisesta ( lentokone, juna, laiva, bussi - you name it ) ja muutaman maan kohdalla myös kaupungeista ja niiden ulkonäöstä; sosiaaliviranomaisten kanssa toimimaan joutuminen

Nuti: Opiskelen fysiikkaa yliopistotasolla (ja kemiaa lukiossa, muistot siitä tosin ovat pikkasen hataria), ja osaan kertoa varsin monenlaisista fysikaalisista ilmiöistä tai jopa laskea laskuja eri asioista (esim. miten pitkälle tietynlainen katapultti saa ammuttua jotain). Osaan myös hieman ohjelmointia (Javaa ja C:tä), joskin taidot ovat ruostuneet, en siis osaa sysätä eksakteja koodeja, mutta ainakin tiedän minkätyyppistä hommaa se on ja miltä ruutu näyttää koodeja tehtäessä. Olen harrastanut partiota, keramiikkaa, laskettelua sekä taekwondoa (tätä ei vielä paljon). Olen käynyt lukiota ja teknillistä korkeakoulua. Lähituttavapiirissä on lisäksi optikko (silmä- ja silmälasijutut tänne!), sähkömies (lähinnä voimalinjapuoli), päihde- ja mielenterveysalan lähihoitaja, alunperin kellosepäksi kouluttautunut automaatioasentaja sekä lukion äidinkielenopettaja. Perheessämme on myös leopardigekko (laitan hakusanoiksi vielä matelija, terraario).

Pikkuystävä: 11 vuoden opinnot ranskan kielestä (ekat 3 vuotta puhumista, 5 vuotta kielioppia), balettia 9 vuotta, aika paljon historian tuntemusta (yli 8. luokan tietojen), sekä psykologiaa (3 vuotta, keskittyen lasten ja nuorten psykologiaan) ja masennus.

Sora: Olen soittanut pianoa (2 vuotta, mutta vieläkin aloittelijatasolla), nokkahuilua ala-asteella, jonkin verran kitaraa ja rumpuja (joissa kuulemma olen luonnonlahjakkuus <3). Isäni on musiikkimiehiä, aika kuuluisa tässä pikku tuppukylässä jossa asun. Niimpä olen itse "monitaituri". Olen bändissä, vaikkakin minulla ei ole minkäänlaista kokemusta keikoista.
Seurustelen, ja voin auttaa teitä kertomalla miltä tuntuu, kun perässä on lauma parittajatyttöjä, jotka vihjailevat joka välissä. (Sitä on kestänyt puoli vuotta, ja ne ovat vielä parhaita kaverejani ja siskoni.)
Äitini on töissä harjaantumisluokassa, jossa on (jos oikein ymmärsin) vaikeasti kehitysvammaisia. (Tuo sana on jotenkin niin... Törkeän kuuloinen.)
Lisäksi omia kokemuksia löytyy tunteiden patoamisesta, oudoista peloista (näkee väläyksiä tilanteista, joissa vaikka kaatuu pyöräillessä auton alle), viiltelyn miettimisestä (puukko kättä vasten -tilanne, joka ei johda mihinkään) ja äkkinäisistä vihakohtauksista maailmaa kohtaan.

- arkena klo 6 tai viikonloppuna klo 7.30 herätys ja koira lenkille. Ruoki koira
-Arkena koira päiväksi ulos, paitsi jos ulkona -13 astetta tai yli, koira päiväksi sisälle. Viikonloppuna n.2km lenkki
-Iltapäivällä n. 1.5-2km lenkki, ruokinta
-Illemmalla n. 2-3km lenkki. Omaa koiraani en ruoki tässä välissä mutta mikä kieltää.
-n. klo 21 vielä ihan lyhyt lenkki, jotta koira saa vielä merkkailla. Koiralle ruoka ja nukkumaan.

Tuosta ulosjätöstä vielä. Se ei ole eläinrääkkäystä, ei todellakaan. Minulla on ulkona metalliverkosta ja laudoista tehty aitaus, jossa koiralle on puruluita, lämmin puinen koppi ja tilaa telmiä. Käytäntö on varsin yleinen ihmisillä, joilla on ulkokoira. Minulla on.

^ Kiitos tiedosta Aika paljon vaikuttaa ulkoiluttamista. Tuon ulkotarhausjutun ymmärrän hyvin, kummitädilläni on neljä koiraa, ja niistä kolmea vanhempaa hän pitää ulkotarhoissa. Käsittääkseni hän pitää niitä ihan vuorokauden läpeensä siellä (paitsi lenkittäessä), mutta tarhat ovat isoja ja kopit ovat kunnolla lämmitettyjä.

Ihanaaa! Juuri tällaista olen kaivannut!
Eli, miltä tuntuu olla humalassa? Olen itse reippaasti alaikäinen enkä lähdössä juomaan lähiaikoina.
Olisi vain kiva kirjoittaessa tietää, etten ihan pelkkää sontaa hölise.

Mäkin kun omistan koiran niin voisin vastata suurpiirteisesti Nutin kysymykseen.. :3 Eli koska mun koira on ulkokoira (en rehellisesti sanoen tajua niitä ihmisiä, jotka pitävät eläinrääkkäyksenä sitä, että koiraa pidetään ulkona; meidän koiralla on niin paksu karva, että sillä ei olisi mukavaa sisällä), niin arkeni menee yleensä niin, että käyn aamulla tarkistamassa että sillä on vettä - talvella hakkaamassa jäätyneen veden murskaksi ja lisäämässä uutta - ja kun tulen koulusta ja olen saanut läksyt tehtyä, lähden käyttämään sitä lenkillä. Illalla se sitten haetaan sisälle syömään. Arkena koiran kanssa tulee touhuttua vähemmän, lomalla enemmän. Arkena vain lenkitän koiran, mutta lomilla ja viikonloppuina leikin sen kanssa pihalla, koulutan sitä (tai ainakin yritän...) ja käyn sen kanssa pulkkamäessä.

Ja Pikkuystävän kysymykseen... En tiedä, kannattaisiko minun siihen vastata kun itsekin olen alaikäinen, mutta mitäpä sitä vaikenemaan kun osaan siitäkin kertoa...
Pienessä hiprakassa olo ei ole mitenkään erikoinen, pikkusen naurattaa ja lattia tuntuu epävakaalta - eli olo on aikalailla sama kuin olisi valvonut koko yön - mutta tyyliin parin siiderin ottamisesta tuskin oma tietoisuus katoaa eikä siitä sammu tai vastaavaa (tosin ihmisiähän on erilaisia, mutta nyt puhun omasta kokemuksesta).
Jos on juonut jo kohtuullisen paljon, naurattaa enemmän ja olo alkaa olla jo aika notkea, tosin jälleen riippuu ihmisestä. Siinäkin kyllä suurimmaksi osaksi tiedostaa omat tekonsa. Kaatuminen on jo mahdollista ilman kynnyksiä tai vastaavia kompastuskiviä, silmissä voi pyöriä paljonkin ja sammuminen on jo mahdollista, samoin laskuhumala.
Kun on oikeasti tullut juotua reilulla kädellä (omalla kohdallani pahin oli näppi puoli litraa kossua, sanonpa vain, etten tee sitä uudestaan enkä myöskään suosittele kenellekään!), ja silloin koko homma repeää käsistä. Silloin kykenee jo melkoisiin urheilusuorituksiin - aluksi. Kävely tuntuu hassulta, spagaatti tuli kuin itsestään, pyörällä ajokin voi olla hauskempaa kuin ikinä. Ensin kaikki asiat naurattaa, omaa volyymiaan ei kykene enää säätelemään ja saattaa huutaa vaikka mitä asioita tietämättä, että sen kuulee kaikki. Ympäristö pyörii jo villiin tahtiin, katsetta ei saa kohdistettua mihinkään, kenenkään puheesta ei saa enää kunnolla selkoa, myös oma puhe on hyvin epäselvää, lopulta mistään ei tajua mitään. Seuraavaksi pettää jalat, hyvin usein mantereeseen mennään pää edellä. Jos yhä on tajuissaan, pistää vihaksi, kun ei pääse ylös. Sitten pimenee vintti.
Sitten onkin se kaikista ihanin krapula, mutta siitä tuskin tarvii kertoa. Tokihan alkoholin vaikutukset eri ihmisiin ovat hyvin erilaiset, joillekkin iloliemi toimii vain piristeenä ja siitä saadaan lisäpotkua ja rohkeutta, jotkut alkavat helposti angstaamaan. No, tässä oli vähän omia kokemuksia, älkää pitäkö tyhmänä känniääliönä... :3


Multa tosiaan löytyi vielä kysymyskin! Eli millaista on olla pikkusisko/-veli? Ollaanko isosisaruksesta ylpeitä ja fanitetaanko häntä täysillä? Vai miten se homma yleensä menee?

Olen itse absolutisti enkä ole koskaan ollut huppelissa, mutta muistan, että joskus yläasteella meillä kävi alkoholivalistusporukka, joka järjesti sellaisen temppuradan joka piti mennä läpi päässään lasit, joiden näyttämä näkymä vastasi ties-kuinka-monen promillen hiprakassa olevan ihmisen näkökenttää. Oli muuten älyttömän vaikeaa koikkelehtia, jo suoraan meneminen oli äärimmäisen haasteellista.

Tässä muuten Kansanterveyslaitoksen alkoholilaskuri, jolla voi vähän laskeskella, kuinka paljon X kiloa painava henkilö voi juoda tietyssä ajassa saadakseen tietynlaisen hiprakkatilan. Ei tuossa kokemuksista kerrota, mutta ainakin saa laskettua, mikä määrä pitää kitata ennen kuin on kunnolla tillintallin. Kliks!

---

Sitten BrainDeadin kysymykseen: Olen itse 2,5 vuotta vanhemman veljen pikkusisko (ja yhtä paljon nuoremman veljen isosisko, muita sisaruksia ei ole). Minulla on todella hyvät suhteet veljiini, mutta toisinaan kyllä tulee nahinoita (usein onneksi leikkimielisiä). Yritän selittää asiaa:

Minulle isoveljeni on ollut jonkinlainen "tieaura", mikä ilmeni etenkin yläasteella: minua helpotti yläasteelle mennessä se, että isoveli oli siellä ja pärjäsi, ja että tiesin ettei yläaste niin kamala paikka olekaan (myöhemmin minä menin lukioon ja isoveli amikseen, mutta siihen mennessä olin kasvanut niin paljon ettei lukio enää pelottanut). Vanhempani eivät kuitenkaan tehneet koskaan uchihafugakuja ja verranneet minua ja isoveljeäni keskenään, koska me olimme niin eri aloilla hyviä: isoveljeni oli ja on yhä minua paljon parempi käytännön asioissa, maalaisjärjessä, puutöissä, liikunnassa ja monessa muussa vastaavassa, minä taas olen paljon teoriapainoitteisempi ja pidin piirtämisestä. Itse asiassa sain mm. kielissä paljon parempia arvosanoja kuin isoveljeni (joka tosin kärsii lievästä luki-häiriöstä), mutta käytännön arkielämässä isoveljeni on se, joka facepalmaa kun sähellän jotain hullusti.

Lapsuudessa me kyllä nahistelimme jonkin verran. Muistan esimerkiksi sen, että ala-asteella meillä oli kausi, jonka aikana tappelimme säännöllisesti koulutaksissa matkalla kotiin. Välillä olen ollut katkera siitäkin, kuni isoveli osaa käytännön asioita paljon paremmin kuin minä itse, kerran (jokunen kuukausi sitten) jopa pillahdin itkuun kun isoveli ei antanut minun auttaa jonkin tavaran sitomisessa auton katolle. Tunsin, että olin surkea tohelo joka ei osaa muuta kuin saada hyviä arvosanoja koulusta. (Tämä ei tosin liity pelkkään sisarussuhteeseen, koen usein näin muidenkin isoveljeni kaltaisten ihmisten lähettyvillä.) Nykyisin kilpailu ilmenee omalta osaltani siinä, että jos äitimme käskee siivoamaan tai vastaavaa, yritän olla sisarusparven nopein auttaja.

Väittäisin, että minulle itselleni on ollut paljon enemmän iloa isoveljestäni kuin mitä haittaa. Teemme usein erilaisia projekteja yhdessä, usein isoveli tekee puusta/metallista jotain ja hän pyytää minua tekemään jonkinlaisen koristemaalauksen tms. siihen. Se tuntuu hyvältä, kun tuntee että voi auttaa veljeään joka on ollut tukena. Samoin jotenkin imartelee opettaa isoveljelle matikkaa, kun tämä haki ammattikorkeakouluun ja kaipasi muistinvirkistystä yläastematikasta. Isoveli on myös käytännönläheisyytensä ja rauhallisuutensa vuoksi hyvä rauhoittelemaan minua, jos esimerkiksi hermoilen tulevaa koetta tai vastaavaa.

Ehkä tärkeimpiä syitä sille, miksi meillä ei ole ollut kauheaa kitkaa, on ollut se, että minä ja isoveljeni olemme muutenkin erilaisia eikä meitä oikein voi verrata keskenään. Jo se, että olemme eri sukupuolta, aiheuttaa sen, että isoveljeltäni odotetaan eri asioita kuin minulta: minun ei tarvitse olla voimakas, näppärä tai nopea, eikä isoveljeni tarvitse olla kirjaviisas tai näyttää juhlissa nätiltä Enemmän paineita on ehkä saanut oma pikkuveljeni, jonka kanssa äiti lähes repii hiuksiaan, kun pikkuveli ei ole yhtä motivoitunut lukioon kuin mitä minä aikoinani.

Tavallaan voisi sanoa, että minulle isoveljeni on vähän kuin jonkinlainen kombinaatio isästä ja pitkäikäisestä kaverista: isoveljeni on perheen hierarkiassa melkein samalla tasolla kuin minä, eikä hön voi komentaa minua läheskään samalla tavalla kuin mitä vanhempani, mutta koska hän on ollut vähän pidempään kuvioissa ja on kokenut (tietyiltä elämänalueilta) enemmän kuin minä, hän voi auttaa minua esimerkiksi minulle uusia mutta hänelle tuttuja asioita kohdatessa. Tosin nyt erot ovat vuosien myötä tasaantuneet, varsinkin kun nyt olemme aivan eri aloilla (minä opiskelen yliopistotasolla fysiikkaa, isoveli taas on sähkömies joka täydentää paraikaa koulutustaa sähköinsinööritutkinnolla).

Lapsuuttani muistellen muistan tosin niin, että teini-iässä isoveljeni häpesi minua enemmän kuin minä häntä :'D (Taitaa olla vähän nykyäänkin niin, jos tapani mukaan hölmöilen jotain.) Hän kävi ysiluokkaa samana vuonna kuin minä kävin seiskaluokkaa, ja heti kouluvuoden aluksi hän ilmoitti, että minä en saa tulla välitunnilla hänen lähelleen tai moikata häntä käytävillä :'D Pikkuveljeni kanssa tätä ei käynyt, koska pikkuveljeni on kolme vuosiluokkaa minua jäljessä.

Mutta mjoo. Lopuksi voisin sanoa, että isosisarus-/pikkusisarussuhde riippuu vahvasti perheen yleisestä ilmapiiristä, osapuolten ikäerosta, persoonista, taidoista ja sukupuolista. Minulle kävi hyvin, kun satuin kasvamaan erilaiseksi kuin mitä isoveljeni, joten säästyin vertailulta. Yleisesti ottaen kuitenkin väitän, että isoveljen ja pikkusiskon suhde on nahinoistaan huolimatta todella syvä: onhan isoveli oikeastaan ensimmäisiä ihmisiä, joiden kanssa kasvaa, ja jos mitään hullua ei satu ja veli on riittävän paljon läsnä, tähän myös oppii luottamaan todella syvästi. Sisarusrakkaus ei sisällä sanaa "rakkaus" pelkästään lyyrisistä syistä.

Mediassa muuten Avatar the Last Airbenderissä Sokkan (isoveli) ja Kataran (pikkusisko) suhde on hyvin tyypillinen isoveli-/pikkusiskosuhde. Helposti ollaan toisten kimpussa ja rähistään jos jotain menee pieleen, hellyyksiä ei jaella liiaksi asti ja joskus voidaan olla jopa häijyjä, mutta toisaalta ollaan valmiina hyppäämään vaikka mihin jos oma sisarus on isossa pulassa. Ymmärrän sen itse: ainakin minusta olisi iso osa pois, jos oma veli potkaisisi tyhjää. Sokkan taipumus suojella Kataraa ja toimia johtajana minkä ehtii on myös tyypillistä: ainakin itse olen huomannut, että isoveljeni mieltää itsensä (syystäkin) helposti voimakkaammaksi olennoksi kuin mitä minä olen (koska hän on minua vanhempi ja lisäksi mies), ja siksi isoveljellä on velvollisuus vähän katsoa perääni. Ehkä syystäkin, tohelo kun olen

Muttamutta, tässä oli vain yksi näkemys sisarussuhteesta. Sisarussuhteiden muotoja on yhtä paljon kuin mitä sisarusparejakin, joten jonkun toisen pikkusiskon/pikkuveljen jututtamisella saisi lisää irti.

---

Pitkä lätinän päätteeksi esitän vielä kysymyksen aihetta sivuten: Millaista on, kun perheessä on sisko? Saa olla isosisko tai pikkusisko, en ole kranttu. Minulla on kokemusta vain isoveljistä ja pikkuveljistä. Niin ja: mieluiten ottaisin vastauksia tytöiltä/naisilta, koska olen sellainen itsekin.

Kiitos vastauksesta Nuti! (:


Mulla on melkein 10 vuotta nuorempi pikkusisko ja kun siskoni vieläpä asuu äidin luona, emme ole yhdessä edes joka päivä, mutta enköhän siitä huolimatta pysty jotain kertomaan.

Noh, koska siskoni on vasta 7-vuotias, pidän häntä lähinnä rasittavana, rikkiviisaana kakarana. Hän osaa ärsyttää minua kaikilla mahdollisilla tavoilla ja pentu todellakin luulee tietävänsä kaiken. Se nyt tuskin kertoo siitä, millaista arki on, mutta jopa siskokset voivat olla sotajalalla.

Koska meillä tosiaan tuo ikäero on noinkin suuri, ei fyysisestä tappelusta tule mitään (tai jos siskoni päättää tulla kimppuun, saan hänet helposti pysäytettyä), mutta sanailua kyllä löytyy. Siinä mielessä aika stereotypinen suhde meillä, emme tappele nyrkein vaan sanoin - niin kuin tytöt yleisen mielipiteen mukaan aina tekevät. Toisin on minun ja pikkuveljeni kanssa, meillä tosiaan nyrkitkin heiluu ja painia vedetään tarpeen vaatiessa, mutta onneksi yleensä vain leikillä, koska veljeni on minua huomattavasti pidempi ja voimakkaampi. Minäkin olen hänen kanssaan tosiaan linja-autoa odotellessa koulun jälkeen pysäkillä parit ottelut vetänyt.

Siskoni käy vasta ensimmäistä luokkaa, ja minä sen sijaan olen lukion toisella, mutta silti meitä jo mielellään vertaillaan. Meitä on aina yhdistänyt piirtäminen, kirjoittaminen ja eläimet, ne on molempien lempiharrastuksia. Äiti tykkää usein kehua siskoani paljon enemmän, ja se ottaa pattiin varsinkin silloin, jos en itse ole saanut samassa asiassa kehuja, esim. minä saan kympin kokeesta (joita hyvin harvoin enää saan): "ai, jaha, hienoa" - siskoni saa kympin kokeesta: "vautsi, vähänkö upeeta, kyllä sinä olet niin ahkera oppilas, leivotaan sen kunniaksi!". Kaikki aina sanovat, että olemme samannäköisiä, miettivät että tuleekohan siskoni pärjäämään yhtä hyvin - tai vieläpä PAREMMIN - koulussa kuin minä ja että tuleeko hänestä yhtä hyvä (tai vielä parempaa; PAREMPI) piirtäjä kuin minusta. Nämä vertailut vasta pänniikin, haluan ehdottomasti olla se parempi :'D Monet myös miettivät, tuleeko siskostanikin yhtä "kaunis" - rehellisesti sanoen en voi kuvailla itseäni sillä adjektiivilla - kuin minusta. Ei meitä varmaan ikinä voida täysin samalle viivalle laittaa, vuosien päästä tietenkin voitaisiin vertailla koulumenestystä jne, mutta siitä huolimatta.

Ja koska tosiaan kysyin tuosta isosisaruksen fanittamisesta, niin olen huomannut ainakin sen, että tällä hetkellä siskoni fanittaa ja tykkää apinoida minua kaikessa. Hän haluaa kasvattaa yhtä pitkät hiukset kuin minulla on, tykkää monista samoista asioista ja yrittää aina tehdä samaa kuin minäkin; kun vielä ratsastin, siskonikin halusi välttämättä aloittaa, vaikka oli liian nuori ratsastamaan "kunnolla". Ja kun oma kiinnostukseni hiipui, myöskään siskoni ei ole puhunut ratsastamisesta mitään. Sama kävi laskettelun kanssa (harrastaisin kyllä vieläkin jos voisin, mutta Rukalle kausilippujen hinnat ovat hyvin suolaisia), ja saa nähdä käykö samoin taekwondossa, jonka aloitan keväällä.

Vaikka välillä en voi sietää pikkusiskoa silmissäni, en myöskään missään nimessä halua hänestä eroon. Hän on rakas siinä missä jokainen perheessäni, vaikka riitaa tulisikin ja aina välimme eivät olisikaan niin lämpimät. On vaikea sanoa, millaista olisi suunnilleen samanikäisen siskon kanssa, kun sellaista ei ole, mutta tämmöistä se on mulle ollut olla pienen siskon kanssa. Olen katkera, etten tule näkemään tämän teinivuosia (täällä kun ei lukioa/amitsua korkeampia koulutuspaikkoja ole ja joudun muuttamaan jonnekin muualle, eli kauas) ja sitä, toistaako tämä samat tyhmyydet kuin minäkin vai olenko ollut varoittavana esimerkkinä. Toivon kyllä tosissani, että hän olisi hieman normaalimpi teini. x)

Siinä nyt oli vähän ajatuksia, mitään leffojen tyylistä "kerro kaikki sun poikkiksesta!!"/"saanks lainata tätä vaatetta"/"jaetaan kaikki salaisuudet" -sisarussuhdetta meillä ei ymmärrettävästi ole. Voin kyllä kuvitella, että se olisi mukavaa ainakin silloin, kun ei jostain syystä olisi riitoja tai muuta vastaavaa.

E: ^ Meinasi unohtua, kiitos tiedosta!

Aihe pikkusiskona eläminen jatkuu...

En muista enää tarkoin omaa lapsuuttani, mutta kyllä minullakin oli varmasti naperona jonkinlainen apinointikausi, juuri 7 vuoden tienoilla se oli aika vahva. Omituista kyllä, tilanteeseen vaikutti aika paljon Aku Ankat ja niissä esiintyvät ankkaveljekset Tupu, Hupu ja Lupu. Kolmikon lakeissakin oli jopa samat värit kuin ne värit, joilla minun ja veljieni tavaroita värikoodattiin (isoveljelläni oli sininen, minulla punainen ja pikkuveljelläni vihreä). Lapsena shippasin usein tupuhupulupu-ajatelmia meidän pesueeseen, ja joskus kesäpäivänä tungin kaikki hiukseni lakkini alle ja leikin, että olen poika sopiakseni joukon jatkoksi. Ainakin se oli sitä apinointia.

Seurasin tuossa iässä myös mielelläni sitä, kun isoveli rakensi majaa (pikkuveli oli liian pieni tehdäkseen noin itsenäisiä juttuja, vaikka joskus hänkin halusi tulla auttamaan, mikäli oikein muistan). Olimme aika vahva kolmikko (lisää tupuhupulupu-mentaliteettia!), ja usein leikimme yhdessä leluilla. Koska olin kuitenkin kolmikon ainut tyttö, olin aina vähän se "outo lintu" ja tein kaiken vähän eri tavalla. Esimerkiksi jossain kohtaa minä olin leikeissä se, joka leikki Pikachulla, ja pojat leikkivät lohikäärmeillä. Ei siitä sen suurempia traumoja tullut, mutta monesti mietin pienenä millaista olisi olla poika ja olen yhä vähän poikatyttömäinen nainen. Teini-iässä alkoivat sitten polut erkaantua, vaikka tietty mentaliteetti on säilynyt koko ajan.

BTW, noita muitakin mediahahmoihin samaistamisia on tullut. Esimerkiksi Kotia kohti -eläinleffassa, mielsin helposti sisarusparvemme päähenkilöeläinten paikalle (minä olin Sissi-kissa, isoveljeni oli Jalo-koira ja pikkuveli Hans-koira). Pokémonia katsellessa taisin samaistaa itseni Mistyksi, isoveljeni Brockiksi ja pikkuveljen Ashiksi. Taisi olla muitakin trio-samaistuksia... En koskaan lausunut näitä ajatuksia ääneen pojilla, mokomat olisivat vain nauraneet :'D Nauravat yhä hölmöilyilleni.

Omasta pikkuveljestäni mainitsisin sen, että en ole oikein koskaan nähnyt hänellä suurta minun matkimistarvetta - isoveljeäni hän on tainnut matkia, en tiedä. Ainakin näyttää siltä, että sitä matkii helpommin samaa sukupuolta olevaa sisarusta kuin eri sukupuolta olevaa.

Kiitos paljon Nuti ja BrainDead!
Tuohon sisarusjuttuihin en osaa vastata, minulla ei ole siskoa ja olen perheen esikoinen.
(Voin kyllä vahvistaa tuon Nutin sanoman suojeluhalun. Vaikka olenkin fyysisesti pienempi kuin vanhempi pikkuveljeni, olen silti häntä kohtaan suojelunhaluinen.)

Sisarusjuttuun vielä lisää jatkoa: Ainakin minulle ja veljilleni on myös hyvin tyypillistä tietty sisäpiirin huumori ja vitsailu toisten piirteillä, hyvin samaan tapaan kuin mitä pitkäaikaiset ystävät harrastavat. Mukana on myös tiettyjä rituaaleja, joita on ollut vuosien ajan: esimerkiksi isoveljeni on pitänyt itsepäisesti tavan nostaa minut syliinsä (missä päin taloa sitten olenkin) ja kiikuttaa keittiöön jos en tule ajoissa syömään. Vastaavasti vanhemmillani on tapana lähettää minut herättelemään poikia jos heitä ei näy aamuapalalla.

...ei kukaan haluaisi kysyä mitään fysiikkaan liittyvää? :'D Satun opiskelemaan aihetta yliopistotasolla.

Voi Nuti! Sitten kun minulla alkaa fyssan kurssi, niin usko pois, saat kyllä kuulla kysymyksiä.
Tällä hetkellä mielenkiinnon kohteeni on kemia <3
Ja tarjoudun itse kääntämään ranskaksi tai ranskasta suomeen. ( takana 11 vuoden ranskan opinnot, ekat kolme vuotta puhumista ja viisi vuotta kielioppia. )

Hahaa, asiantuntemusta kerääntyy! Laitanpa pienet keltaiset sivut ekaan viestiin

Nuti: Joo, se olisi hyvä. Tietäisi vähän, mihin saa hyviä vastauksia. (Täältä ei ehkä kannata tulla kyselemään elämän tarkoitusta...)
Ei tietenkään mitään perhejuttuja yms. Mutta mielestäni olisi hyvä, jos tuollaiset jutut, joihin joku on perehtynyt, listattaisiin. (Esimerkiksi, uskon että jos joku täällä pyörivä opiskelee vaikka lääkäriksi, hän voisi auttaa monia, jotka kirjoittavat hahmoista, joilla on vakavia sairauksia.)

Edit// Laitan tähän vähän noita harrastuksiani:
Balettia yhdeksän vuotta, aika paljon historian tuntemusta (yli kahdeksannen luokan tietojen)
sekä psykologia (kolme vuotta, keskittyen lasten ja nuorten psykologiaan) ja masennus.

Jups Otetaan listaan vaikka opiskelualat ja kenties astetta eksoottisemmat harrastukset. Laitoin itselleni vähän täydempää listaa siitä sun tästä osa-alueesta, muutkin voivat huikata mitä haluavat omalle kohdalleen.

E: Entä mahdollisesti maininnat tuttavapiirin kiinnostavista ammateista? Jos vaikka mami on se lääkäri, niin voihan äiteeltäkin kysyä niistä sairauksista.

Voisin antaa panokseni keltaisiin sivuihin.: 9 Eli pianon soittoa joku seitsemän vuotta, kitaraa myös jonkin verran ja kuorolaulua kymmenen vuotta, siis soittamiseen ja laulamiseen liittyviin juttuihin saattaisi hyvinkin löytyä vastauksia. Lisäksi lähipiiristä löytyy iso joukko sairaankuljettajia ja hätäkeskuksen (/hätäkeskuslaitoksen) työntekijöitä, joten niitäkin juttuja on helppo udella.

Lisätty :3

Hehe minäkin haluan keltaisille sivuille 8DDD
Eli joo, lukiossa opiskelen tällä hetkellä. Kokemusta seuraavista harrastuksista: ratsastus (8 vuotta), partio (6 vuotta), voimistelu/tanssi (3 vuotta + nykyään itsenäisesti), pianon soitto (2 vuotta, nykyään itsenäisesti), laskettelu, valokuvaus ja taekwondo (aloitin vasta). Lisäksi koiria olen harrastanut melkein kuuden vuoden ajan, mutta en käy näyttelyissä, tokossa, agissa tai vastaavassa, joten omakohtaista kokemusta niistä ei juurikaan ole. Englannin ja ruotsin lisäksi multa sujuu saksa, hallitsen myös espanjan alkeet. Olen ollut myös bändissä rumpalina.
Lisää voi varmaan myöhemmin pistää jos keksii? :3 Mut tossa ois nyt jotain perusjuttuja..

Lisätty

Horaaneko keltaisille sivuille:

Opiskelee kuvallisella linjalla kolmatta vuotta, eli perehtynyt taidealaan. (: taidehistoria, eri taidealat ja tekniikat)
Harrastukset: agility (5 vuotta) ratsastus (10 vuotta, välillä taukoja) karate (n. 2 vuotta) miekkailu (5 vuotta) akustinen kitara (silloin tällöin) japanin kieli (4 vuotta) valokuvaus (3 vuotta)
Multa voi kysyä ihan mitä vain taiteesta, olen kävelevä tietokirja.
Ja sama Japanista. Olen ollut siellä vaihto-oppilaana.

Lisätty, ja heti perään voisin heittää kaikille kielinikkareille kysymyksen!

Olen miettimässä tekeväni lyhyttä originaalisarjakuvaa, ja kaipaisin kahdelle päähahmolle nimiä. Nyt heidän työnimensä ovat Duuri ja Molli, mutta haluaisin kuulostella myös toisiakin vaihtoehtoja.

Hahmoista: Hahmot ovat kaksi nuorta naisotusta (ihmismäisiä, mutta eivät ihmisiä vaan chibimäisiä otuksia), ja he ovat parhaat ystävät keskenään. Duuri on kotoisin todella sydämellisestä perheestä, joka huolehtii ja hössöttää kaikesta, kun taas Mollin perheessä kaikki ei ole hyvin, ja itse asiassa olen kaavaillutkin, että Molli on aiemmin karannut kotoa. Perhetaustojen vuoksi Duuri on hyväsydäminen, viaton ja hieman ilmapäinen tyttö, kun taas Molli on hiljainen, arka mutta sisimmissään paljon vahvempi kuin Duuri. Sarjakuva käsittelisi tyttöjen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä.

Siispä: Mitä ovat eri kielillä duuri ja molli? Tai muut musiikkitermit, joista toinen viittaisi iloisempaan ja toinen surullisempaan musiikkiin? Englannin minor ja major eivät tuntuneet sopivilta, ja muista kielistä pelkään, että valitsen tietämättömyyttäni hullun vaihtoehdon.

Ranskan vaihtoehdot eivät ole englantia ihmeellisemmät:
Duuri: majeur
Molli: mineur

Musiikin taitaja en ole, joten en tiedä musiikkitermeistä, mutta jos muita vastaikkain asetteluja kaipaat, niin ranskaksi tragedia ja komedia ovat mielestäni ihan kauniin kuuloiset:
tragédie ja comédie. (ääntyvät tragedii ja komedii)
Minun korvaani duuri ja molli kuullostavat hyviltä nimiltä, ja ovat mielestäni tähän mennessä paras vaihtoehto.

Saksaksi nimet eivät ole kovin ihmeellisiä, molli on (das) Moll ja duuri on (das) Dur eli periaattees samat ku ruotsiksi. Espanjaksi molli on modo menor ja duuri on do mayor tai tono mayor. Piti sanakirjasta tarkistaa noi termit espanjaksi, mutta toivottavasti ovat oikeat. Tosin modo menorin perässä oli (f), eli se ilmeisesti on feminiini ja sitten tuo tono mayor tais olla maskuliini.
Musiikkiin en muuten ole erityisen perehtynyt, joten ei nyt tule mitään muita variaatioita tästä molli/duurista mieleen. Mutta suomeksikkin kuulostavat hyviltä!

Omg, tässä tulisi kymysys
(kauheaa kun on kirjoitusinspis, muttei tiedä mistään mitään. xD)

Onko joku teistä murtanut koskaan jotain raajaansa? Miltä se tuntuu?
(kysyin poikaystävältä, mutta se vaan sano: "hassulta", mikä ei kovin asiaa edistänyt...)

Kiitän tässä välissä kielinikkareita käännöksistä. Taidan pysyä kuitenkin Duurissa ja Mollissa, ovat nuo nimet mukavan lyhyitäkin. Horaanekon kysymykseen en valitettavasti osaa vastata, sillä en ole pätkinyt raajojani missään vaiheessa elämääni.

Hohoo osaan vastata Horaanekon kysymykseen! 8DD *innostuu*

Joo siis asiaan... Mulla tosiaan kerran murtui ranteesta molemmat luut yhtaikaa, joten voin sanoa, että se tunne oli kaikkea muuta kuin hassu :DD Tai sitten mun kipukynnys vain on matala, tiedä siitäkin.. Murtumishetkellä en juurikaan kipua tuntenut, kun samaan aikaan jyskytti päässä (löin päänkin samaan syssyyn...), mutta todella nopeasti se alkoi tuntumaan. En siis varsinaisesti tuntenut sitä, kun luut murtuivat, mutta tunteesta sen jälkeen kyllä osaan kertoa. Ranne turposi melkein kaksinkertaiseksi. Aluksi kipu ei ollut niin kova, joten pystyin vielä liikuttelemaan rannetta aavistuksen, mutta sekin teki kipeää. Koska se tapahtui liikuntatunnilla, käsky kävi ja terkkarille mentiin. Todettiin, että ranne on ehkä vain venähtänyt, mutta jos kipu jatkuu niin lääkärille.

Esim. tarjottimen piteleminen oli kamalaa, en saanut tehtyä kädelläni yhtään mitään, muutenkaan minulta ei onnistunut koko päivänä mikään, mihin tarvittiin kahta kättä. Lopulta kipu oli jo sietämätöntä, tuntui siltä että jo pelkästä kivusta voisi oksentaa. Kipu vieläpä säteili koko käsivarteen ja heti lähdettiin lääkäriin. Siellä lääkäri sitten otti ranteestani kunnon otteella kiinni - auts - ja alkoi liikuttelemaan ja kääntelemään kättäni - ihan varmasti puhdasta piruuttaan teki sen niin kovakouraisesti! Siinä vaiheessa tuhersin jo itkua, tuntui nimittäin niin makealta. En siis itse saanut liikutettua rannetta yhtään mitenkään (enkä myöskään sormia), ja jos lääkäri pikkusenkaan yritti liikauttaa rannetta johonkin suuntaan, siitä seurasi niin järjetön kipu ettei mitään rajaa. Siinä sitten äkkiä röngteniin ja kipsattavaksi.

Eräs tuttuni kerran sanoi, että hänellä oli ilmeisesti jo päivällä murtunut käsi, mutta se alkoi tuntumaan vasta illalla. Oli aika hassun kuuloista, kun itselleni murtuma oli maanpäällinen helvetti heti sen tapahduttua ja vielä pari päivää sen jälkeen. Mun mielestä kukaan ei todellakaan liioittele, jos sanoo että jokin paikka murtuu ja kipeää käy.