Tarinan/hahmojen "coolius" - Onnistuneesti ja vähemmän onnistuneesti

Tätä aihetta olen itse asiassa miettinyt varsin paljon laatiessa kirjoitteluoppaita ja neuvoessani kanssaihmisilleni niksejä hahmonluontiin ja tällaiseen... (Olen kaikkea muuta kuin varma siitä, onnistunko selittämään tämän niin kuin tarkoitan sen selitetyksi, mutta yritetään...)

Kaikkihan haluavat, että oma tarina tai hahmo on jollain tavalla hieno, siisti, kiinnostava - cool. Tekee usein mieli tehdä tarina, joka herättäisi lukijassa samanlaisen "whoah"-fiiliksen kuin mitä oma suosikkikirjailija on onnistunut herättämää. Tai sitten haluaa luoda hahmon, jonka ympärillä vilisee fanityttöjä kuin vaikkapan Naruton Itachilla konsanaan.

Metodeja cooliuden saavuttamiseksi on monia, hyviä ja vähemmän hyviä. Jaan nämä metodiikat karkeasti kolmeen ryhmään:

1. Toiset viettävät paljon aikaa viilaten tarinaansa, keräten ideoita kaikkialta ja yhdistellen ajatuksia luovasti luodakseen lopulta aivan ikioman tarinan, joka edustaa kaikkea mahdollista uutta ja ihmeellistä piittaamatta sananlaskusta "ei mitään uutta auringon alla". Se erottuu massasta - tai sitten hukkuun siihen, kun ihmiset eivät pysty sulattamaan kaikkea uudenlaisuutta kerralla.

2. Toiset kirjoittajat taas... ovat hyvinkin suoria. Cooleja tapahtumia ja piirteitä napsitaan sieltä sun täältä, usein tekijänoikeuksia ja alkuperäisiä ideoitsijoita säälimättä. Kiballa on ninjakoira, minäkin haluan sellaisen hahmolleni! Ooh, ja Kakashin maski! Sitten lisäksi hahmollani voisi olla kymmenhäntäinen susidemoni sisuksissaan, melkein kuin Naruton ysihäntäinen repolainen! Ja sitten hänellä voisi olla samanlainen miekka kuin Zabuzalla! Jotta tämä helahoito ei menisi pelkäksi Narutoksi, niin annetaanpa hänelle vielä Sephirothin hiustyyli! Lopputuloksen voitte vain arvata. Kakkostyypin edustajat puolustavat mielipiteitään usein juuri tuolla "ei mitään uutta auringon alla" -sananlaskulla ja sillä, että KAIKILLA tarinoilla ja fiktiohahmoilla on aina JOKIN viittaus toiseen tarinaan tai hahmoon, puhumattakaan nyt viittauksista tosielämään.

3. Moni meistä taitaa kuitenkin sijoittua kunniakkaaseen keskikastiin: Päämme ei ole täynnä aivan uniikkeja ideoita, vaan lainauksia, tyypillisiä juonenkäänteitä ja tyyppihahmoja tarttuu mukaan sieltä sun täältä. Emme kuitenkaan plagioi toisia tarinoita tai hahmoja, vaan pyrimme välttämään räikeitä yhtymäkohtia olemassa oleviin hahmoihin ja ylipäätään tekemään hahmosta oman kokonaisuuden - eikä kokoelmaa cooleja piirteitä.


Tämän pitkän pölinän jälkeen pääkysymykseen:

Millainen tarina/hahmo on mielestäsi cool? Onko kakkostyypin kohdalla esitelty argumentaatio järkevää? Miksi/Miksei? Miten selittää aloittelevalle kirjoittajalle plagioinnin kauhuja? Entä mitä niksejä on olemassa erottuvan tarinan/hahmon laadintaan?

Keskustelua.

Hieno aihe, vastaanpas nyt parhaani mukaan.

Aivan osuvia nuo kastit, itsekin satun kuulumaan yhteen niistä. Nimittäin kastiin numero 1!

Eli kyllä, minulla on taipumusta viilata tarinaa ja hahmoja aina viimeiseen asti, sekä yritän karttaa kliseitä mahdollisimman hyvin ja aina pitää olla jotain uutta mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Tähän asti ainakin on tullut hyvää jälkeä.

Ja sitten ensimmäiseen kysymykseen: Mikä lienee mielestäni coolia? Katsotaanpas.
Ennen Naruto oli coolien sarjojen kärkilistoissa, mutta näin maun kehittyessä sen paikka kärkisijoilta laski kuin lehmän häntä.

Ennen pidin coolina hahmoissa sitä niin sanottua "voimakkuutta" eli sitä, että joku hahmo hoiteli toisen hahmon tarinan tappelussa kuin vettä vain. Eli juuri tuollaiset viileät viilipytyt kuin Itachi Uchiha, kaikkine Mangekyoo Sharinganeineen jne.

Nykyään hahmo ei saa olla se tuttu "Gunshuushinri"-tyyppi. Se ei saa kuulua mihinkään jo olemassa olevaan kastiin, kuten juuri nuo viilipytyt (Itachi), Moe-tytöt (Orihime), Poikatytöt (Rukia), Tsunderet, jne. Sen pitää olla yksilöllinen ja mielellään melko määrätietoinen, ainutlaatuinen hahmo.

Otetaan esimerkkisarjaksi Blade Of The Immotal. Siinä Itto-ryuu eli toisinsanoen pahikset eivät ole niitä niin sanottuja viilipyttyjä, oikeasti maailman tuhoa haluavia ihmisiä. Heistä tekee tarinan vihollisia vain se, miten heidät on järjestetty tarinaan. Muuten he ovat ihan omanlaisiaan kaikki, yhteisellä päämäärällään, jonka takia tarinan hyvikset eivät pidä heistä.

Kun kirjoitan, minullakin on oma taipumus siihen cooliuden tavoitteluun. Tykkään kutsua sitä nimellä "Hiljainen coolius" tai "Vähäeleinen coolius". Siihen ei sisälly tappeluita, machoamista tai coolien lauseiden sanomista. Siihen ei sisälly toisten ihmisten nokkelaa näpäyttämistä. Pikemminkin siinä keskeisiä asioita ovat kuvailu ja tunnelman luominen. Siinä ei käytetä paljoa verbejä, vaan pyritään tietynlaiseen mysteerisyyteen adjektiiveillä. Ikään kuin psykologiseen kerrontaan, johon tykkään yleensä liittää kuoleman tai jonkun muun vastaavan tekijän jolle on hyvä ryhtyä rakentamaan sitä tunnelmaa.
Taannoin tein raapaleen, sata sanaa ja tasan juuri tätä "Vähäeleistä cooliutta". Siinä kuvailen kuinka henkilö pudotetaan pilvenpiirtäjän katolta ja tämän tuntemuksia. Myös pari vuorosanaa oli anonyymiltä henkilöltä joka tämän hahmon pudotti luomaan sitä mysteerisyyttä.

Kakkostyypin kohdan argumentaatio... Tarkoitatko sitä, että nämä kyseiset kastiin kuuluvat selittelevät sitä "Ei mitään uutta auringon alla"? Jos näin on, niin täytyy kyllä sanoa, että mokomat ottavat minua päähän ja pahasti. Se, että miltei kaikella on jokin yhteys kaikkeen kaikkialla ei saisi olla mikään oikeus siihen Sephirothin hiustyylin tai häntädemoniin penikan sisällä. Se on pikemminkin säälittävää! Jos ei itse jaksa uhrata edes ajatusta omien/omanlaisten uusien asioiden keksimiseen, niin ollaanpas sitä mielikuvituksettomia! Come on, people! Maailmassa on kaikkea uutta löydettävää ja keksittävää, kunhan vain jaksaa kaivella! Jos pitää toisten ihmisten cooleista asioista, niin sitten pitäkööt! Se ei kuitenkaan tarkoita että pitäisi itsekin mennä ja ottaa ne "kermat päältä".

Eli: "Ei mitään uutta auringon alla" - lauseen avulla itseään puolustelevat : Kyllä, ei mitään uutta auringon alla, mutta mites itse auringossa? Aina voi keksiä jotain uutta, ihan aina! Antakaa mielikuvituksenne lentää! Sanonpahan vain, että silloin kun menette ja otatte joltain muulta sen coolit jutut, ja puolustaudutte yllä osoitetulla tavalla, niin...

....Olette mahdottoman laiskoja.

Finito.

Harmi, plagioinnista en osaa sanoa oikein mitään....
...Enkä osaa sen kummemmin myöskään antaa niksejä erottuvan tarinan/hahmon laadintaan muuta kuin että antakaa inspiraation täyttää mielenne ja välttäkää niitä pahimpia kliseitä ja yrittäkää parhaanne.

Kyllä sitä jossain kohtaa hyvää tulee, siitä olen varma.

Tässä se oli. Kiitos Nutille mielenkiintoisesta aiheesta ja nyt kun olen ilmaissut mielipiteeni niin kehotan muitakin ottamaan asiaan kantaa ja keskustelua. Täällä on nimittäin aika hiljaista, nyt kun tuli mieleen.

Minun määritelmäni onnistuneelle hahmolle (ei välttämättä coolille) on se, että hahmo viihdyttää tai kiinnostaa minua. Siksi monet shounen-sarjojen kertakäyttöpahikset menevät bishiydessään, voimissaan ja angstipangsti-taustatarinoissaan ohi. Ne eivät kiinnitä huomiota, koska niissä ei ole valtavirtaan nähden mitään erikoista. Sen sijaan hassu sivupahis jolla on jokin omituinen tapa yleensä kiinnittää huomioni. Rakastan hassuja hahmoja!

Eli, jos haluatte luoda hahmon joka kiinnostaa meikäläistä, suosittelen hassua koheltajaa "salaperäisen" menneisyyden (= vanhemmat kohtelivat kaltoin) ja tusinalla erikoisvoimalla varustetun bishien tai povipommin asemesta.

Coolin, viihdyttävän tai minkä-ikinä-vaikutelman-haluaakaan-antaa hahmon luonnissa on mielestäni tärkeää se, ettei vain kopipastea toisaalta vaan koettaa itse miettiä, tuottaako hahmo itsessä samanlaisia tunteita kuin haluaa valuttaa lukijoihin ja miksi. Esimerkiksi hellyyttävä, ujo hahmo: Ei: "Teenpä hänestä ujon niin kuin Hinatasta, koska Hinata on ujo ja supersuosittu hahmo!" Vaan: "Mikähän herättäisi lukijoissa hellyyden tunteita... jotain sellaista mikä herättää suojelunhalun... jospa hahmo olisi hento, herkkä, ujo? Mutta ei kuitenkaan ihan tiskirätti, vaan hän haluaa todella olla olematta ujo, mutta hän ei vain aluksi kykene siihen? Hmmm..."

You got what I was chasing?

Itse kuulun vissiin tuohon kolmoseen.. Otan ideoita vähän kakkialta ja noudatan samaa kaavaa mutta en ns. varasta.. Tosin sarjakuvassa on niin paljon muutakin kuin vain se juoni.. Paikka, maisemat yms.. En tiedä onko reilua väittää että yhden sarjissivun piirtämiseen menee suunnilleen 3h aikaa.. Jos suhteutetaan siihen paljon siinä ajassa saa kirjoitettua.. En sano että kirjoittaminen ois helppoa ja koita puolustella sillä omaa huonoa työtä. Ilmaisin vain kuinka paljon muutakin liittyy sarjikseen niin joslus juoneen ei vaan jaksa perehtyä...